Sisällön tarjoaa Blogger.

Koulun penkillä



Noniin, jouluinen tervehdys täältä sängynpohjalta! Käänteinen kulttuurishokki iski vatsatautina, pitää selvästikki palata takasi riisiruokavalioon!


Vaihto on ohi ja kotia päin oon tulossa (valitettavan) varmasti, mutta asiaa riittää vielä muutaman tekstin verran. Pitäskö mun uhrata yks kirjotus sille, minkä takia oikeestaan olin Vietnamissa! 







Henkilökortti pidätyskuvan kera



Kouluhan loppu jo lähes kaks kuukautta sitten, joten vähän jälkijunassa tulee, haha. No eli koulu, missä opiskelin on Foreign Trade University ja huhut kertoo että pitäis olla suhteellisen arvostettu yliopisto. Koulu alkoi jo elokuun viides ja valitsin neljä kurssia (eli kaikki mitä Oamk vaatii) ekaan jaksoon. Kurssit oli International Relations, International Trade Policy, International Business ja villinä korttina General Psychology (koska se kuulosti helpolta). Eli hyvin kansainvälisiä ollaan.

Jokaista kurssia oli kahdesti viikossa 2,5 tuntia kerrallaan. Se mihin oli äärimmäisen vaikea oppia, enkä oikeestaan koskaan sitä handlannu, oli se että päivän eka tunti alkoi klo 6.45! Kahdeksaltaki on hankalaa olla hereillä. Kahdesti viikossa mulla oli nuita "ennen sian pieremää" tunteja, mutta täällä on tosi yleistä että porukka rehellisesti vetelee hirsiä tunneilla. Eikä luennoitsija puutu asiaan.


Become one with the book


Opettaja Vietnamissa onkin kuningas. Kaikki nousevat seisomaan, kun opettaja astuu luokkaan, eikä hänen tarvitse itse valmistella mitään, sitä varten on class monitor. Hän avaa tietokoneen, laittaa slidet valmiiksi, varmistaa että mikissä on patterit/akku täynnä ja hoitaa myös luokan nimenhuudon. Ihan ekalla luennolla Legal and Ethical Issues in Business kurssilla (minkä heitin pois juurikin sen luennon jälkeen) tää meidän naisluennoitsija otti kyllä kaiken ilon irti omasta luvallisesta avuttomuudestaan, kun class monitorin täytyi tulla vaihtamaan tiedostoista uudet PowerPoint -slidet kesken kaiken. Eihän sitä nyt herranisä viitti rannetta rasittaa. Nainen piti myös 40 minuutin kahvitauon. Ja mulla loppu kärsivällisyys.

Opettajan sana on usein myös laki, eikä oppilailla ole juurikaan oikeutta kritisoida tai olla eri mieltä. Rankkoja mielipiteitä ja erityisesti hallitukseen tai ylipäätään Vietnamiin kohdistuvaa kritiikkiä pitää välttää, muuten joutuu hankaluuksiin. Siksi harvoin oppilaat sanovat tunneilla mielipiteitään, vastaukset koostuvat lähinnä ulkoa päntätyistä tietoiskuista kirjoista. 

Tunneilla itessään meno on aika villiä. Äänen taso hipoo välillä jo kriittisiä lukuja. Nää on tosi äänekkäitä johtuen osittain kielestäkin. Lisäksi nämä Vietnamin parikymppiset on kulttuurillisistakin syistä tosi paljon lapsellisempia, kuin me muut. Tunneilla leikitään, pelataan ja hihitellään ja jutellaan pojista. Ainakin osittaisena syynä on se, että täällä on suotavaa mennä nuorena (noin parikymppisenä) naimisiin ja eteenkin perinteisten arvojen perheistä tulevilla henkilöillä ei ole sallittua olla esiaviollisia suhteita. Poliittisen korrektisti ilmaistu. Välillä tuntuu että kouluun tullaan etsimään sitä tulevaa kumppania. Täytyy kyllä silti rispektiä antaa siitä, että Vietnamissa kyllä opiskellaan tunteella. Paikalliset lukee monisatasivusia kurssikirjoja niinku Cosmoa. 

Tentit olikin sitten ihan perseestä. Kurssikirjat saatto olla parhaimmillaan 900 sivuisia ja sisältää todella laajoja asiakokonaisuuksia. No mutta tentithän oli kuitenkin m o n i v a l i n t a -tenttejä. Mitä helv..! Kuka nyt tässä vaiheessa elämä tekee lopputentistä monivalinnan. International Relations kurssi sisälsi tosi paljon historiaa, erityisesti sodista. No nykyään tulen aina muistamaan, että Westphalenin sota loppu 1648 koska se meni ACDC ABBA CD -tekniikalla oikein. Yks parhaimpia kysymyksiä oli, että missä YK:n kappaleessa mainitaan jokin turvallisuuspoliittinen asia. Vaihtoehdot 1. Chapter I, 2. Chapter II, 3. Chapter IV, 4. Chapter VI... ??? Ja minun pitää tietää tämä koska? Se tentti meniki suhteellisen penkin alle.

Muuten oli kyllä ihan mielenkiintoinen, joskin välillä turhauttava, mutta kuitenkin opettavainen kokemus. Osa kursseista ja luennoitsijoista oli älyttömän hyviä, osa taas ei. Turhauttava siksi, että vaikka muuten Vietnamissa kaikki asiat ovat hyvin joustavia, koulun byrokratia ei. Tenttipäivämäärät ovat juuri niin kiveenhakattuja, että vaihtaminen on mahdotonta. Opiskelijan puolelta. Opettaja saakin vaihdella päivämäärää juuri niin kuin lystää. Tässä taannoin kuulin tarinan, jossa eräs opiskelija joutui perumaan Lontoon matkansa, koska tenttipäivämäärä oli vaihdettu yhtäkkiä viikolla eteenpäin. Joulukuu mahtaa olla poikkeus, sillä moni vaihtari haluaa jouluksi kotiin. Tällöin luennoitsijat joustavat jonkin verran tenttipäivämääristä.

Dresscodesta vielä sen verran että itse koulupukua ei ollut, mutta rajotuksia kyllä. Polvet ja olkapäät tuli peittää, eli ei shortseja eikä toppeja, ei släpäreitä tai rikkinäisiä ja nuhjuisia vaatteita. Muistan elävästi yhen ekoista koulupäivistä, kun mulla ei ollu vielä mopoo ja bussipysäkille oli 20 minuutin  kävelymatka auringossa. Lämmintä oli +38 C, oli pitkät housut ja pitkähihanen paita päällä ja voitte kuvitella kuinka hemaiseva oli kun pääsin kouluun... Pikkuhiljaa meiltä kyllä ripotteli vaatetusta vähemmäksi, eikä siihen vaihtareiden osalta kyllä kukaan puuttunu.



Täysin asiaton vaatetus (olkapäät ja polvet näkyy, kauhistus)



Pyöräparkki. Ihan niinkö Oamkissa.





Hyvillä mielin kuitenkin lähin tuolta ja jälkeenpäin ajateltuna kaikki kuitenkin lopulta suttaantu. Asioiden toimiminen niin koulussa, kuin  monessa muussakin suhteessa täällä päin on asennoitumisesta kiinni. Avoimella mielellä ja kärsivällisyydellä pääsee hyvinkin pitkälle. International Officen mimmit tekee hyvää työtä ja auttaa kaikessa, mitä mieleen tulee. Hyvät muistot jäi!

Huh ja myös hirveesti tekstiä :D

BKK


Two nights in Bangkok ja alkaaki jo riittää. Lämmintähän täällä on ja oon saanu kirittyä jo menetetyn rusketuksenki takasi! Tulin siis suoriltaan tähän kaiken pahan sykkeeseen Khaosan Roadille, koska tahtoin kohtuuhintasen hotlan, jossa ois arskattelua varten rooftop. Löyty! Muuten kyllä täällä oon kohdannu lähestulkoon jatkuvasti huonoa palvelua, vittumaisia taksikuskeja ja suosikkejani kännisiä, rauhallisia, kohteliaasti käyttäytyviä, hyvin pukeutuvia brittituristeja <3

Enihau, asia mitä oon halunnu jo pitkään on nähdä oikea Muay Thai -ottelu livenä. Ja mikä paras paikka niitä onkaan katsoa kuin Bangkok. Matseja järjestetään useammassakin paikassa, mutta suosituin on Lumpinee Boxing Stadium, joka sanotaan olevan modernin muay thain symboli ja googlettamisen perusteella thainyrkkeilyn mekka. Sinne siis! 

Ei ollut vaan mitään halvinta lystiä. Kaikki ei-thaimaalaiset maksavat aina paljon enemmän. Minkä toisaalta ymmärrän, mutta kyllä nyt oli lipulla silti hintaa. Ring side lippu, eli kehän vierellä olevalle alueelle maksoi 2000 bahtia, elikkä noin 45 €. Tottakai ne nyt turisteille myykin kalliimman lipun. Halusin kuitenkin välttämättä nähdä, kun kerta oon niin pitkään oottanu. Matsit itessään oli kyllä törkeen hyviä, siitä ei oo kahta sanaakaan, mutta oli tuo hinta kyllä silti suolanen.









Knockout







Ei saanu koskia





No joo, eipä mulla nyt sen kummemmin ollu muuta suunnitelmaa tänne ku tulla löhöään arskassa ja nähä tuota nyrkkeilyä ennen karua paluuta Suomeen. Puolen vuoden poissaolon jälkeiseen paluuseen oli valmistauduttava vaan relaamalla. Onnistunut retki siis!

Kun tänään lähdin

Lähtötilanne oli tämä:






Ja näin nätisti sain kaikki pakettiin! 




Ei siihenkään menny ku kuutisen tuntia, plus kahvi- ja kaliatauot. Ja jätin yhen jos toisenki riepun lopulta pois. Sheida oli virallisena pakkausvalvojana mun mukana ja ihan hyvä että se käskytti välillä. Mä en nimittäin siitäkään huolimatta ollut kun vasta kolmelta aamulla melkeen valmis. Miten mulla tuliki sellanen flashback nyt samanlaisesta tilanteesta sillon ku olin lähössä. Taksi tais olla aamulla jo tulollaan ja mää vielä kiskoin kampetta rinkkaan. Niin kävi nyttekin. Mää en nuita tyylikkäitä sydänlakanoita ehtiny tunkee mukaan, hitto. Same same oli myös se edelliseen lähtöön verratuna, että nukuin noin 1,5 tuntia. Ja taas saa kysyä itteltään, että miksi pittää kaikki jättää viimetippaan!?

Saman oli myös fiilikset. Niin hassua ajatella, että kuinka vaikeeta mun lähteminen oli Hanoihin ja kuinka hankalaa pois lähteminen oli nyt! En olis ikinä uskonu että nyyhkin taksissa kentälle koko matkan ja vollotan koneen noustessa. Representing taas. Koville se otti, mutta on mulla sellanen tuntuma että kyl mää takasi menen :) Tavalla tai toisella.

Nyt jatkan tätä mun villiä synttärijuhlintaa. Olen siis nukkunu koko päivän. Verotti vähän tuo pakkaaminen. Pari tuntia sitten ulostauduin siksi aikaa, että sain yhet pad thait haukattua ja yhen Breezerin poistettua seiska elevenistä. Rebel. Joo, ei se mittään. Mää juhlin jo synttärini muutama päivä sitte rakkaan Alley Pubin porukan kanssa (baari, jossa ollaan Maritan kans käyty niin ahkerasti, että ne pojat on jo meän kavereita). Ja tietää mun synttärit. Siitä ehkä myöhemmin lisää.

Nyt tuli hermolepo ihan tarpeeseen. 

Kylymä.

Tyypillisenä suomalaisena tykkään päivitellä säätä. Ja olisi pitäny uskoa huhuja, joissa väitettiin, että "talvi" on Pohjois-Vietnamissa kylmä. Just nyt on +13 astetta lämmintä plus sade, eli oikea tuntu on reippaasti alle kymmenen. Eli kaikille true travellereille tiedoksi, että ei oo muuten shortsikelejä nähtykkään. Lisäksi taloissa ei ole lämmitystä eikä juurikaan eristyksiä, niin jos en ihan pieleen valehtele niin sisälämpötila mahtaa olla jotakuinki +15.




Jos mulla olis mukana, niin kyllä pistäsin mamikset jalkaan ja paksumpaa takkia päälle. Todellisuudessa istun peittoon kääriytyneenä mun ainoo huppari päällä ja ootan et mun farkut kuivaa. Niitä mulla on jopa kahet. En vaa käsitä miten täälä voi olla näin kylmä!

Tosin, vois sitä mennä huonomminki. Sapassa sataa lunta.




Sellasta. En voi pahemmin enää rusketuksella brassailla. Vaikka poislähteminen sinällään pahaa tekeekin, niin heittäydyn mielellään muutamaksi päiväksi Bangkokin syleilyyn lämpiämään ennen vielä karumpaa arkea. Emmää kyllä montaa muuta miinusta oo tästä paikasta löytäny!

Neljä päivää Hanoissa jäljellä. Hullua.

Hanoi Rocks!





























Aina aika ajoin jaksan hehkuttaa, että kuinka ihana Hanoi on ja kuinka se tuntuu jo kotikaupungilta. Moni on kysyny että no mikä siitä Hanoista tekee niin siistin ja mikä on parasta. Yhellä sanalla jos pitäis vastata, niin se olisi tunnelma. Atmosfääri, ilmapiiri, se fiilis mikä täällä on. Sitä on aika vaikee sen tarkemmin selittää, mutta se tuntuu olevan monen muunki vastaus kysyttäessä. No mitä mä täällä sitten teen? Tunnelmoin. Otan mopon alle ja lähen ajamaan suuntaan x. Eksyn tahalleen, jotta mun pitää löytää sieltä takaisin. Parkkeraan välissä johonkin ja lähden eksymään kävellen. Äitille tiedoksi että mulla on kartta puhelimessa, jolla löydän kyllä pois. Kenen tahansa täällä asuvan kanssa olenkaan jutellut, joka ikinen on samaa mieltä sen kanssa, että joka päivä löytää jotain uutta. Täällä ei oikeastaan tarvi edes tehdä mitään, jotta viihtyisi. Kahvilan penkkejä kulutan aika huolella. 

Se mikä tuli todella positiivisena yllätyksenä, on se, kuinka autenttinen tää kaupunki on. Nyt puhutaan pääkaupungista, jossa asuu 6,5 miljoonaa asukasta, joten olin kuvitellut, että kyllähän täälläkin turistia riittää. Kokemukseni perustui Saigoniin, jossa olin käynyt kaks vuotta sitten. Olin niputtanut Hanoin siihen samaan syssyyn, mutta kuinka väärässä olin. Kärjistetysti sanottuna, Hanoi ja Saigon on yhtä kaukana toisistaan, kun maailmanloppu on kynsilakasta. Paljon kertoo se, jos kävelet 10-15 minuuttia pois vanhasta korttelista, mikä on kaikkien matkailijoden keskittymä, et enää näe turistin turistia ja englannin puhuminen loppuu kuin seinään. 

Mun toinen suosikkiharrastus täällä on syöminen. Tää pätee meihin kaikkiin vaihtareihin oikeestaan. Ruoka on perinteisessä hyvin yksinkertasen näkösessä muovituoliraflassa halapaa ku saippua. Mitä sitä turhia kokkailemaan. Kerran tein pastabologneset ite ja seki oli niin vaivan takana että empä oo enää viittiny. Ainoo ruuan laittoon liittyvä prosessi on mun aamuinen kahvin keitto (ks. kuva alla) tai jos oikeen opiskelijaksi heittäydyn, niin keitän illalla spagettia. Lisäksi nyt elellään viimesiä hetkiä, kun voin syödä aitoa vietnamilaista taas vähään aikaan. Toissapäivänä paistelin ite pakaste kevätkääryileitä. Pohjaanhan ne palo. 





Siis tähän räpeltämiseen mulla menee aamuisin joku 20 minuuttia. En tiiä oonko sokia vai idiootti, mutta en oo vieläkään löytäny suodatinpusseja kaupasta. Tuon askartelun jälkeen jouvun aina lämmittään sumpin uudelleen mikrossa. 

Enihau, minusta on toisaalta hauska, että Suomessa lääkärissä jaellaan innolla lappuja, joissa mainitaan ettei missään nimessä katukeittiöihin syömään. Bullshit! Minä nakkaisin roskiin sellaset liibalaaba laput. Kaikista paras ruoka on aina katukeittiössä, siellä missä paikalliset syövät. Täällä olessa minulla on kerran mennyt vatta sekaisin, en kyllä tiiä mistä se meni, mutta eipä oo silti jännittäny syöminen senkään jälkeen. 


Jätin korianterit syömättä.





Nyt seuraa kuvakimara Hanoin valitut palat. 



















Home in Tay Ho
















Tällasta. Nyt on jo ikävä, enkä ole ees vielä lähteny. 

Nha Trang -(tähti)hetkeni yläosattomissa

Oi tuo venäläisten ja rantahedonistien valtaama paikka. Vähän niinku Mui Ne, jossa kävin kaks vuotta sitten, myös Nha Trang kuhisi itänaapureitamme. Siihen asti että ravintoloiden menut oli monesti vietnamiksi ja venäjäksi. Että kummalla kielellä tilais. Myös tienvarsikyltit, ravintoloiden nimet, mainokset ja ilmoitukset oli venäjäksi. Harmi kun en älynny ottaa kuvia, koska välillä tuntu että olin enemmän Venäjällä kuin Vietnamissa. Myös minua luultiin  jatkuvasti venäläiseksi.

Noh, mun reissu nyt ei muutenkaan kestänyt siellä kuin 14 tuntia, ihan sopiva mini rantaloma siihen väliin. Itse ranta oli minusta paras, minkä olen Vietnamissa nähnyt. Siisti, vesikin oli ihan ok puhdasta. Toki tuuli ja vesisade oli tehnyt vähän roskaisemmaksi vettä, mutta ainakaan siinä ei huomannut selkeetä öljyn väriä, mitä on näkynyt muualla Vietnamissa rannikoilla.


Asiaa.


Lähin tosissaan 11. päivä ilta kuudelta sleeper bussilla kohti kaupunkia. Valkkasin bussin siksi, että matkustin samanlaisella Hue - Hoi An välin ja se oli yllättävän mukava Nukkuin koko matkan. No nyt oliki valikoitunu rattiin rallikuski joka veti koko matkan kaks tuntia alkuperäistä lyhyemmäksi. Ihmekkään ku heilu ja hyppi rotiska koko matkan.


Discobussilla eteenpäin!

En mää sinne oikeestaan muuta mennyt tekemäänkään ku grillaamaan itteeni. Koin myös elämäni tähtihetken, kun päätin mennä uimaan. Mää tykkään hulluna isoista aalloista. Nyt kun tuppas vähän tuulemaan, niin aallot olikin ihan valtavia, jopa rannassa. Minä mielissään temmelsin siinä aikani ja mietin jo poislähtöä, mutta päätin että "mä vielä ton yhen aallon ootan". No siihen se ajatus sitte jäiki, kun en meinannu päästä pois enää. Aallot oli niin valtavia, että ne puski mut ihan rantaan ja samalla mun bikini yläosa humahti lanteille. Siinä minä yläosattomissa hyvän kymmenminuuttisen piehtaroin hiekalla kun en päässy nouseen ylös tai uimaan syvemmälle kun aallot puski mua rantaan koko ajan. Pääsin räpiköimään sen verran siitä matalikosta, että sain taas asiallisen vaatetuksen päälle ja kävelin muina naisina pois luonnollisesti niinku mittään ois tapahtunu. Mua taidettiin luulla venäläiseksi. En ole vielä löytänyt itteeni YouTubesta, mutta mulle vois hihkasta jos näin tapahtuu.


Hetki ennen julkisuutta



Jeah


Fat tarkkailee linjojaan


Eipä tuolla muuta tapahtunu. Illalla kävin syömässä, pakkasin kamat ja suuntasin juna-asemalle. Tiedossa oli kahdeksan tunnin matka Saigoniin ja nyt älysin ostaa paikan makuuvaunuun. Junassa sain ensikosketuksen talveen, sillä perinteisesti ilmastointi oli täysillä ja lämpötila vaunussa tippui alle 15 asteen. Ja huppari alimmaisena repussa.

Tähän väliin voin hehkuttaa tätä paikallisten ystävällisyyttä, jota ei voi liikaa korostaa. Eteenkin tämmönen pieni ja vähä eksyneen näkönen naishenkilö saa aina apua. Ei mun tarvinnu astua ku toisella jalalla junaan, kun porukka (siis ihan muut matkustajat) tulee pällistelemään että mikäs paikka sulla on ja anna minä kannan nuo sinun tavarat ja nostelen tuonne ylimmälle hyllylle. Vieläkö sulle muuta? Aina saa apua.

Saigonista oli tiedossa lento Singaporeen, jota odotin ehkä eniten tältä retkeltä. Palaamme siihen ensi kerralla.

Oi han kuinka kaunis Hoi An!

Ehheh.

Mutta tottapuhuen Hoi An oli kyllä niin symppis kylä! Niinku nukkekotiin olis astellut. Hoi Anin vanhakaupunki on Unescon maailmanperintökohde ja alue on tosi kaunista! Kalliinpuoleinen paikka kylläkin, koska Hoi An on hyvin turistisoitunut. Enkä ihmettele. Sen lisäksi että pitäjä on tavattoman kaunis, moni tulee tänne myös alueen räätälipalveluiden takia. Kuin myös minäkin. Ja todellakin, räätäleiden määrä on riistäytynyt täysin käsistä. Kymmeniä putiikkeja vieri vieressä. Jossain vaiheessa meinasin jättää välistä koko teettämisen, kun alkoi ahdistaa valinnan vaikeus! Täytyy olla tarkka laadusta ja hintapolitiikasta, sillä kaikki eivät tee samanlaista jälkeä. Tinkaamista täytyy harjoittaa täälläkin, mutta täytyy muistaa että hinta vastaa myös laatua Jos haluaa överi monimutkaisen iltapuvun päivässä tosi halvalla, voi olla varma, että laatu on huonoa ja se tehdään tunkkaisessa hikipajassa. Siksi avasinkin ehkä kolmatta kertaa koko matkan aikana Lonely Planetin ja katson sieltä minne mennä. 

Tilasin Thu Thuy -taylor shopista kaksi mekkoa hintaan 20 USD kipale. Ja eikä tarvinnut pettyä! Tuntui, että tytöt lukivat minun ajatuksia, siitä mitä halusin! Mekot menivät kerralla nappiin, eikä korjauksia tarvinnut enää sovituksessa tehdä. Ja kahdessa päivässä valmiit. Olisivat kyllä olleet päivässäkin valmiit, mutta taifuuni piti lähes kaikki putiikit kiinni pävän. 

Niin ja se taifuuni. Muistin että kyllähän minä siitä jo jorisin aiemmin. Kuitenkin, olin ollut aika suhteellisen uutispimennossa muutaman päivän, sillä jos netti toimii huonosti ni en vaivaudu konetta juuri aukomaan. Perjantai-iltana kuitenkin onnistuin räpläämään koneella hetken, mutta lähdin tunniksi käymään syömässä. Kun tulin takaisin, Facebookiin ja sähköpostiin oli tullut huolestuneita viestejä että olenko elossa, koska siellä on myrsky. Mikä myrsky? :D No menin luotettavimpaan tietolähteeseen, eli Iltalehden sivuille ja toden totta, aika perhanan iso mysrky se Filippiineillä riehuikin. Joo olin kuullut huhuja siitä, mutta en sen kummemmin ollut kiinnittänyt niihin huomiota. Kyllähän tuo pisti jännittämään. 

No loppupäivä onkin selitetty täällä. Eli siis kyllä muakin oikeesti pelotti, että mitähän tästä tulle, mutta lopulta tais Iltalehti tehdä Vietnamin osalta tihkusateesta taifuunin. Nekin 13 henkeä, jotka kuolivat Vietnamssa, kuolivat järjestelyissä, joissa valmistauduttiin itse myrskyyn. Toki kaikki valmistautu asianmukaisesti pahimpaan niinkun pitääkin, eikä kukaan enää liikkunut lauantai iltana ulos hotelleista tai asumuksista. Ovet lyötiin säppiin ja eristettiin hiekkasäkeillä. Kuitenkin jo sunnuntai iltapäivänä lähdin pyörimään kylille. Luulen, että Eino teki Suomessa pahempaa jälkeä.

Vietin Hoi Anissa lopulta neljä yötä ja oisin voinut jäädäkin, jos ei olisi ollut hoppu Saigoniin, josta oli lentoni Singaporeen. Tosin tein sellaisen puolihölömön ratkaisun, että varasin itselleni sleeper bussiin paikan maanantaille 11.11, jolloin olisin Nha Trangissa hyvin aikaisin aamulla 12. päivä. Siinä aivopieruillessa tajusin, että munhan pitää lähtee jo samana iltana junalla Saigoniin, jotta joudan aamulennolle 13. päivä! Phdiskelin aikani, ettei tossa oo mittään järkiä, jospa peruisin sen bussilipun ja ostasin lennon Da Nangista (puolen tunnin ajomatkan päässä Hoi Anista) Saigoniin 13. päivän aamulle, nii ei tarvis lähtä saikkaamaan. No huonon suunnitteluni ja äkkiratkaisujeni takia lentojen hinnat olivat pompanneet aika huolella, enkä uskaltanut luottaa siihen että lento todella lähtee kuudelta aamulla. Minulta peruttiin jo yksi samaisen yhtiön kello kuuden lento kuukausi takaperin ilman mitään selityksiä. Nha Trangiin siis pikarantalomalle!

Hoi An esittäytyy:







Sneak peek










Torilla tavataan

Superfresh




Trimming around, trimming around



Vaikka turisteja riittikin, ei se saanut idyllistä ilmapiiriä pilattua sitten mitenkään! Lovely. Seuraavana olikin tiedossa se 14 tunnin pikarantaloma Nha Tragissa, missä en myöskään välttyny itteni nolaamiselta.  

Hue

Noniin, Hanoihin kotiuduttu ja mullahan ei täällä ole periaattessa muuta kuin aikaa! Koulua ei enää ole ja kuukauden päivät ajattelin täällä vielä oleskella. Eikä se minua haittaa, mää olen rakastunu tähän kaupunkiin niin kovasti, että mielellään täällä kuljailen. Kämppäkin on maksettu joulukuun loppuun, niin mikäs siinä. Ilmatki lämpeni taas, sain vaihtaa shortsit jalkaan :D Mutta kerrotaampa reissusta!

Elikkä meillähän loppu suurimmalla osalla koulu kuukauden takaisiin tentteihin, jonka jälkeen jokainen on tehnyt ajallaan mitä lystää. Yks lähti Kambodzaan, muutama ripotellen pitkin Vietnamia. Itellä pyöri kans usempaa suunnitelmaa mielessä Laosista Indonesiaan ja tietenki Vietnamin turneeki ois kiva tehä. Lopulta päätin ottaa Vietnamin etapit ekana "alta pois" ja koska en ottanu tolkkua muutamien muiden matkalle lähtiöiden suunnitelmista, ostin lopulta junalipun ittelle ja päätin lähtä rohkiana reissuun issekseen! 



Ostin kuvien perusteella lipun Hanoista Hueen, pehmeälle istumapaikalle, hintaan 531 000 VND eli noin 18 euroa. Kuvien perusteella siksi, että matka kestäisi noin 13 tuntia, mutta netissä olevasta infosta päätellen junapenkkien piti olla niinkuin bisnesluokan koneessa, leviät, pehmeät, puhtaat ja oikein mukavat. No arvatkaa. Ei olleet! Optimistisena kuitenki mietin, että onhan tuota tullu matkattua aiemminki, kyllähän tää nyt suht kivuttomasti menee. Ei menny! 

Lisäksi kerkesin junaan ehkä kaks minsaa ennen sen lähtemistä, meni vähän viimetippaan lähteminen aamulla. Marita mopokuskini kyyditti mut asemalle, jossa minä juoksin kapsäkkieni kanssa raiteita pitkin etsien oikeeta junaa huutaen HUEHUEHUE samalla. Kyllä konnareita nauratti. 

Sattuneesti mukavasti kivasti mun edessä istu mukava suomalaispariskunta, jonka kanssa tuli ajatuksia vaihettua. Offtopickina tähän väliin se, että suomalaisia on näkyny tosi vähän Hanoissa. Saatika nuoria. Ne keitä näkyy on hyvin vahvasti keski-ikään ehtineitä pariskuntia. Mikä ei sinällään haittaa, hyvä että uskaltaa lähtä muuallekin kun Kanarialle. Mutta nyt rönsyilee taas.

Eka stoppi junalla olikin siinä vaiheessa, kun ajettiin jonkin tai jonkun yli. Siitä ei ottanu kielimuurin takia selkoa, mutta sanotaanko näin että minkään pikkuelukan takia täällä ei pysähellä. Puolisentuntia siinä junanväki päivysti pihalla niinku strutsit kaula pitkällä junan alle kyyläten. 

Eikä siinä vielä kaikki! Aloin jo vähän fiilistelemään tätä yksin kulkemista, ku sain yhtäkkiä vision että en muuten tainnu laittaa sitä pankkikorttia pöydältä lompakkoon. No en laittanu! FAK. Fatin (lihava pehmopandani) ja passin jälkeen tärkein asia, mikä pittää olla mukana. Onneksi, espanjalainen kämppikseni oli lähössä samana iltana matkaan ja vielä samaan suuntaan, joten kaveri ystävällisesti otti mukahansa sen. Sain korttini heti seuraavana päivänä kun pojat tulki meleko heti perässä Hueen. 

Matka jatkui ja seittemän tunnin jälkeen alko jo pikkasen tuntua selässä. Lisäksi olin syöny kokonaista kaks banaania ja Milkan lopun, alko jo näköä haittaamaan. Ja siinä samassa paikalle purjehti iloinen keittolantäti riisi ja lihis kärryineen. En olis taas iloisempi voinu olla riisistä. Tilasin arvalla sitte kaikkee ja sainki kunnon lihalautasen. Kuvanki oisin ottanu, mutta ehin syyä ensin. Enihau yks elämäni parhaista grillikanoista tolla matkalla. Junassa!!

Siinä 11 tunnin kohalla alko selkä jo oikeesti huutaan hoosiannaa. Seittemän jaksoa Modern Familya, pari Madventuresia ja muutama erä pasianssia alko vanhaa Asseriaki jo hidastaan. Lisäksi loppumatkan yks paikallinen jannu käytti mua tyynynä. Päätin toki itekki ottaa siinä sit tirsat. 

Finally perillä, kello yli kakstoista ja vettä tuli esterin perseestä. Taksi hotlalle ja samantien taju pois. Seuraavana päivänä tapasin mun toisen espanjalaisen kämppiksen ja hänen porukat ja hengailtin heidän kanssa muutama tunti. Lisäksi kävin käppäileen ja räppäiseen kuvia Huen ultimate destinationista eli Imperial Citadelista. Todella laaja alue temppeleitä, hautoja ja raunioita. Useat yhteenotot ja erityisesti Vietnamin sota on tehny hurjasti vahinkoa, jonka takia raunioita on niin runsaasti, mutta paljon on myös jäljellä. Low season ja sumuinen sää aiheutti sen että sain liikuskella alueella hyvin omassa yksinäisyydessäni. Muutama turisti oli ripotellen siellä täällä. Mikä oli todella mukavaa vaihtelua ja tosi rauhoittavaa muuten välillä niin hektiseen Vietnamiin. Saatoin seisoskella ja tapittaa horisonttia parikymmentä minuuttia ihan issekseen. Zen.

Oli synkkä ja myrskyinen päivä

Irvisteli.








Mitä lie istuttivat





Täälläkin on joku joskus asunut


Välillä näytti ihan mökkipolulta





Ihan söpö pikkukaupunki, mutta ilma oli niin huono, ettei siksi tehnyt kyllä paikalle kunniaa. Siksi toisekseen koska mulla oli niin vähän aikaa käytettävissä, en lopulta viihtynyt kuin yhden kokonaisen päivän. Oliskai tuolla ollut enemmänkin nähtävää, mutta kaipasin auringonpaistetta!

Seuraavana oli vuorossa Hoi An ja paikallisen Eino myrskyn jännäämistä! Stay Tuned.