Sisällön tarjoaa Blogger.

Follow by Email

Featured Slider

Vuorikiipeilyä ja pyllymäkeä Vang Viengissä

Sabaidee pt. 2

Vientianesta jäi ihan mukava fiilis, sympaattinen pikkukaupunki, mielenkiintoisine yksityiskohtineen. Todella miellyttävää vaihtelua Shanghain hulinaan. Tosin, olen samaa mieltä monen kanssa siinä että muutama päivä kyllä riittää. Hypätään siis suoraan bussiin Vang Viengiä kohti.

Reppureissumatkailu jatkui, sillä olin ostanut paikan minivaniin, mutten muistanutkaan kuinka minejä kyseiset vanit ovatkaan. Olen pituudeltani luokkaa tappi, mutta silti jopa minulla oli polvet suussa istuessani. Paku oli ääriään myöten täynnä ja mahtui käytävälle myös yksi kana. 

Lähdin lähtökohtaisesti löhölomalle. Siksi buukkasinkin itselleni upean resortin uima-altaineen ja bungalowineen tarkoituksenani lojua loma x-asennossa. Suunitelmat meni kuitenkin uusiksi jo toisena Vang Viengin päivänä, kun päätin vuokrata kaupunkipyörän ja lähteä vinssaamaan kalkkikivivuorien ja laguunien ympäröivään maastoon. Aktiivisena pyöräilijänä tein kuitenkin alkeellisen virheen enkä suhteuttanut maastoa ollenkaan pyörän ominaisuuksiin. Olin kuoleman kielissä jo ensimmäisen kolmen kilometrin jälkeen, mutta toki oli pakko silti hampaat irvessä jatkaa, sillä "eihän se laguuni nyt ole kuin neljän kilometrin päässä". Saakeli. Ymmärsin aika pian, miksi suurin osa vuokraa mopon tai edes kunnon maastopyörän. Knoppitietona vielä ettei minulla ollut edes vettä mukana, vaikka lämpötila huiteli +34 asteessa. Kun tunsin että nyt alkaa pyörryttää, tajusin että ehkä takaisin kääntyminen olisi nyt se paras optio ja sinnittelin itseni 7 kilometria takaisin keskustaan. Äkkiä kaupasta paikallista limpparia ja voin kertoa että mansikkaesanssi ei ole koskaan maistunut niin hyvältä. 



Pidin välissä yhden rokulipäivän ja lähdin uudelle yritykselle kunnon maastopyörän kanssa. Näitä pyöriä sai majapaikastani lainaan ihan veloituksetta. Tankkasin vielä kunnon sticky ricet alle, kävin hakemassa vesipullon mukaan ja lähdin sankarimusiikki mielessäni uudelleen matkaan. Matka taittuikin huomattavan leppoisammin kunnon pyörällä. Olin tietoinen, että lähimpänä oleva laguuni on myös kaikkien muiden turistien suosikkikohde. Päätinkin lähtä sen sijaan vuorenvalloitushommiin nyppylälle, joka ei ole suosituimmasta päästä, sillä matka huipulle on jyrkkää ja paikoin vaikeakulkuista. Korostan tässä vaiheessa taas, että lähdin lähtökohtaisesti löhölomalle.


Löysin hetken hakemisen jälkeen vuoren juuren ja lähtöpisteen. Polkuja vuorille ylläpitää aina paikallisen perheet ja he veloittavat näennäisen pikkusumman sisäänpääsystä. Ymmärsin heti, miksi kyseinen vuorennyppylä on lähinnä aktiivi jumppaajien suosiossa. Kaipasin kovasti astmapiippuani kivutessa paikoin lähes pystysuoraa polkua. Laitoin kaikki käsivoimani peliin vetäessäni itseäni ylöspäin bambukaiteita pitkin. Kaikenkaikkiaan ylöskiipeäminen vei minulta noin 35 minuuttia. Kovakuntoisimman vetävät polun ilmeisimmin 20 minuuttiin, mutta itse koen tämän olevan ihan urbaanilegendaa.

Mutta silti; Vuoren päältä avautuvat näköalat olivat täysin kaiken sen vaivan arvoiset; Koen että kuvat antavat edes jonkinnäköistä osviittaa:






Ei kestänyt kuitenkaan pitkään, kunnes lähes mustat pilvet ylettivät nyppylän ylle. Ajattelin ettei pikkusade minua haittaisi, mutta muut huipullaolijat huomauttivat että kallioista ja mutaisesta polusta tulee hyvin liukas kastuessaan. Point taken. Oli siis aloitettava laskeutuminen vain pienen hetken ihastelun jälkeen. Alasmeno on tunnetusti haastavempaa kuin ylös kipuaminen, mutta en arvannut että saan tosissaan pohtia pääsenkö alas ollenkaan.

Yläosa huippua on soramursketta ja kalliota, joka kastuessaan muuttuu hyvinkin liukkaaksi. Helpommaksi matka ei muutu, sillä loppuosa on mutapolkua, joka muuttuu sitäkin liukkaammaksi. Ensimmäinen 10 minuuttia meni ihan ok, jonka jälkeen ongelmat alkoivat; Vaikka vuori on tiivistä kasvustoa, monsuunisade viuhui naamaan ja liukastelu alkoi. Parhaimmillaan olin lähes spagaatinomaisessa asennossa pitäen bambukaiteesta kiinni ja pohdin että nyt lähti muuten henki. Ei lähtenyt, mutta kaiken kaikkiaan selvisin kolmella liukastumisella ja neljällä naarmulla. Pysähdyin hetkeksi istumaan lämpimän sateen alle kivelle ja pohdin, kuinka selviäisin joutumatta konsulitapaukseksi. Hanoin edustusto on kaukana.

Sanoin kirjaimellisesti ääneen: "Millä helevetin perseellä täältä pääsee alas". Perseelläpä hyvinkin. Tajusin, että koska olin joka tapauksessa pilannut jo sortsini, samapa tuo on lähteä pyllymäkeä laskemaan. Muutamaa kiven töytäisyä lukuunottamatta pääsin kuin pääsinkin katoksen alle, joka oli enää vain parikymmentä metriä polun alusta. Istuin sillä sateen loppuun ja pyyhin jalkani pahimmasta mudasta.






Ristus mikä reissu. Mutta silti vinkuvan astmahengityksen ja mutaperseilyn arvoista.

Vientiane

Sabaidee!

Saavuin nuutuneena lentokenttäyön jälkeen Vientianeen, mutta illakoiva innostus korvasi väsymyksen samantien kun astelin Wattayn lentokentältä ulos. Ennen ulostautumista makselin itselleni kuitenkin visa on entry viisumin, sillä nykyään Suomen kansalainen tarvitsee lyhyeenkin oleskeluun viisumin. 20 minuuttia myöhemmin 36 dollaria myöhemmin tarra kiilteli uutuuttaan passissa. Vaikka viisumitarrejen kanssa on tehnyt hyvinkin läheisesti töitä, tuntuu aina kovin jännittävältä saada uusi tarra passiin.

Köröttelin paikallisbussilla keskustaan, mikä vei sympaattiset 10 minuuttia. Vertaa, Shanghaissa keskustasta matka metrolla + kävelymatka vie kentälle noin 1,5 tuntia. Laosilainen ystävällisyys aluksi hämmensi kovasti, sillä olen tottunut kiinalaiseen suoraviivaisuuteen. Kuski jutteli niitä näitä ja lipunmyyjäkin oli aidosti kiinnostunut, mistä tulen ja minne olen menossa.



Tarkoitukseni oli olla Vientianessa kaksi yötä ja jatkaa sitten Vang Viengiin, paikkaan jonne en olisi suostunut matkustamaan reppureissuaikoinani kahdeksan vuotta sitten, vaikka olisi maksettu. Huhut kertovat paikan kuitenkin muuttuneen sen jälkeen, kun lukuisat juottolat lanattiin maantasalle.


Suunnitelmani piti ja ravasi pakolliset nähtävyyden läpi heti ensimmäisenä päivänä ja loput ajasta keskityin yleiseen fiilistelyyn. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, hiki tuli ja aurinko paistoi. Myös paikallinen ylpeys Beer Lao oli edullista, joten oikein mainio aloitus lomalle.






Seuraavassa jaksossa pääsemme mukavasti taas reppureissu fiiliksiin matkustamalla minivanissa polvet suussa seuraavalle paikkakunnalle; Stay tuned!