Sisällön tarjoaa Blogger.

Viime sunnuntai


Pari viikkoo takaperin, meiän Internatonal Relations kurssin opettaja lähesty meitä tunnilla ja kysy josko me tahdottas tulla käymään hänen luonaan. Hän siis asuu noin 25 km päästä Hanoista, lähikylässä lähellä vuoristoseutua. Ja kuulemma sadonkorjuuaikakin menossa, jolloin riisipellot ovat erityisen kauniita. Sitte voitas kuulemma bailata jälkeenpäin. Mikäs siinä, totta vähä erikoinen ehdotus opettajalta, mutta mennään nyt sitten :D Kyllä hänestä tosin huomas hyvinki pitkälti, että taitaa olla ihastunut tähän meidän Ranskan edustajaan! Kovasti tulee tauoilla jutteleen.

Me myös alettiin epäileen, että josko tän reissun tarkotuksena onki saada herralle vaimo :D Onneks meitä oli fifty sixty suurinpiirtein lähössä myös jätkiä, joten ei sinällään tarvinnu jännittää joutuvansa jalkavaimoks Vietnamin maaseudulle. 

No kyllä meidän aavistukset aika paikkaansa pitäviä oli, kun lähtöaamuna Mr. Teacher ilmoitti, että hän ei tulekkaan omalla mopollaan, vaan bussilla Hanoihin, josta jonku meistä (arvattaen naispuoleisista)  täytyy kuskata hänen kylilleen, haha. Minä olin ekana listalla, kun herra iloisesti kysäisi: "Who of you ladies is gonna let me drive you?? You, Laura?". Minä: "Öööö, skädä skädä, mai motobike is not so good, random mumbeling, i would really like to drive myself." Eli ihan itte tahtosin ajaa. Meidän ruotsin/suomen edustaja Sheida oli just hakenu kahvin itelleen, ni sille passas. 


Noja päästiin lähteen ja eka destination oli vanha temppeli ja sen vieressä oleva vuori. Temppeli oli taas vanha ja nätti, mut se vuorelle kiipeeminen vasta juttu olikin! Herraisä pakko mennä salille tai jotain. 


Group picture time!

Pyykillä

Vaa oli makiat näkymät siltä nyppylältä! Seuraavaksi lähettiin laskeutumaan vuoren sisälle luolaan. Muutamien taskulamppujen kanssa tolskattiin säkkipimeässä,välillä jättäen suitsukkeita palamaan ja samalla kosketeltiin kiviä, joista pitäs alkaa herumaan rikkautta ja rakkautta. Oi lottovoitto, missä olet! Komia pimiä luola.

Matka jatkui lopulta opettajan luokse, jossa odottelikin hänen vanhemmat ja puoli sukua. Siis tajuttoman mukavaa porukkaa, jotka oli aidosti innoissaan siitä että tultiin heidän luokseen vieraaksi. Isäpappa piti puheen meille, jossa kiitteli kovasti meidän saapumista. Perhe oli valmistanut meille todella paljon syötävää, aivan loistavat kattaukset. Papaijan siemenillä maustettua riisiä, grillattua ankkaa ja kanaa, bambua, vihanneksia ja kevätkääryleitä. Avot. Syötiin ja kaljoteltiin. Hassua, ruuan jälkeen jostain syystä kaikkia alkoi tosi paljon ramasemaan. No mutama menikin makoilemaan olohuoneen sängyille ja lopulta me kaikki oltiin sievässä rivissä unosilla. Jonkun 40 minuutin päästä havahduin, että ei hitto hiukka noloa, turistit vettää unta palloon vanhempien sängyillä, kun muu perhe kerää astioita veke :D


Omnom!

Nap time.

Tuppluurien jälkeen lähdettiin sananmukaisesti pyörimään kylille. Mr. Teacher halusi näyttää meille riisipellot ja kotikylänsä. Ja kyllä mää siellä jo kertaalleen päätin että muutan sinne ja alan riisinviljelijäksi, täällä tän kaupungin hälinän jälkeen tuo maaseudun rauha on niin koukuttavaa! Muiden kitistessä ettäku pitäs kottiin jo päästä, mää olisin voinu jäädä eloveenaksi pelloille! Ihana rauha. Miljoonakaupunki on tehny minusta maaseutu hifistelijän.







Pellolle. ©Marita

Minun maita! ©Marita

Pellolla käyskentelyn jälkeen osa meistä lähti vielä kiertään kylää. Se oli niin pieni, että sen kiersi ympäri noin parissa kymmenessä minuutissa. Keskellä matkaa erään talon mummeli halusi ehdottomasti, että tulemme hänen luokseen teelle. No eihän siitä voinut kieltäytyä! Ihana nainen, hän tiesi kertoa, ettei kylällä ole koskaan käynyt ulkomaalaisia. Oho! Hän olisi kovasti halunnut myös tarjota meille illallisen, mutta valitettavasti meillä ei siihen ollut aikaa.


Kierroksen loppuvaiheilla huomattiin, että puoli kansaa oli kertyny meidän mukaan huudellen iloisesti xin cháo eli heissan! Tällaisissa paikoissa huomaan sen, kuinka aidosti iloisia ihmiset ovat nähtyään turistin. He eivät osa ole todennäköisesti koskaan nähneet länsimaalaista, mikä tuntuu ajatuksena niin hassulta.



Kylänraitilla kuivataan riisiä.



Tulevia pokeritähtiä?




Palataampa vielä tähän meidän opettajaan. Noh, meidän arvailuthan kävi kyllä hyvin toteen, sillä tehtiin ajatusleikki ja tajuttiin että sehän on tuonut joukon naisia tapaamaan perheensä ja vanhempansa ja siellä varmaa illalla puidaan että mikäs nuista otetaan :D Lisäksi tätä vaimoläppää Mr. Teacher viljeli kyllä koko illan ja kuulemma oli numeroitaki pyytäny muutamalta. Sinällään tää kaveri on oikeesti ihan harmiton ja opettajana ihan loistava, mutta hiukka creepyksi se meni loppuvaiheessa, hah. Hän vaan niin kovasti haluais länsimaalaisen vaimokkeen. 

Mukava reissu joka tapauksessa, ei olisi kuitenkaan tullut itsenäisesti lähdettyä tällaiseen paikkaan! Toistan itseäni, mutta tällaista lisää!

Täällä sattaa



Eikö oo tyylikäs kaapu? Asusteeksi suosittelen kuvan pakokaasumaskia ja päähineeksi käy räikeän värinen kypärää. Eivaan tuo viitta on ihan kätevä kyllä :D Ja maski mulle ihan pakollinen, täällä on aika yrmeä määrä pakokaasua ilmassa, eteenki ruuhka-aikaan. On yskiminen loppunu ko seinään ku aloin käyttään.

Mutta joo, tais nuo taifuunisateet yltää tännekki asti, hyvä että päästiin kotia enneku kadut alkaa taas tulvimaan, siltä tuolla vähän näytti.

Näihin kuviin ja tunnelmiin!

Hyvää tekemässä

Pari viikkoa sitten saatiin kuulla, että Vietnamin Punainen Risti järjestää matkan Van Somin kylään vuoristoseudulle Bac Giangin provinssiin, pitääkseen ohjelmaa ja lahjoittaakseen vaatteita paikallisille köyhille lapsille. Paikka oli kymmenelle ulkomaalaiselle ja mietin jo silloin, että juuri tällaisia kokemuksia haluan, niitä joita ei jokainen turisti välttämättä pysty tekemään. Itte en kyllä ole mitenkään järin hyvä lasten kanssa, mutta yleensä kun esteenä on kielimuuri, niiden kanssa on helpompi olla :D Siinä vaiheessa, kun näin kuvia alueesta, oli päätös helppo tehdä. 

Mietä lähti yhdeksän vaihtaria ja noin 15 vietnamilaista järjestäjää lauantaina 14.9 klo 7.30 aivan liian pienellä minibussilla kohti kohdetta. Luonnollisesti väsyneenä meidän piti kuitenkin aloittaa pitkällä esittelykierroksella, joka koostui noin kymmenestä kysymyksestä, joista mielenkiintoisin ainakin vietnamilaisista tytöistä oli se, oliko kukaan meidän vaihtariporukan pojista sinkkuina. Noja olihan niistä muutama ja ai että sitä hihityksen määrää. Ihania. Eräänä funfactina tähän väliin se, että vietnamilaiset tytöt on ihan hulluina länsimaalaisiin poikiin, eteenkin vaaleisiin, mutta vietnamilaisia jätkiä ei taas kiinnosta länkkäritytöt. Voi ei, kyynel. Kai meitä pidetään niin lorttoina. Eli kaikki vaaleet sinkkuna vouhottavat pojat äkkiä tänne, ootte aika kuumaa kamaa täällä.

Koska meidän bussi oli niin pieni, noin kaheksan vietnamilaista istu lattialla ja jossain vaiheessa poliisi pysäytti meidät. Olivat kuulemma huolissaan meidän turvallisuudessa. No ei siinä, mittään vietnamilaiset kehotti että meidän pitää alkaa laulamaan, koska silloin poliisi saa sellaisen vaikutelman että meillä on turvallisempaa! Riiight. No ei pitäny alkaa humppaamaan, päästiin kuitenkin lähtemään.

Oltiin tosissaan lähdetty niin aikaisin aamulla, ettei oikeen viittinyt/joutanut/tehnyt mieli syödä mitään siihen aikaan. Pysähdyttiin erääseen temppeliin lounaalle, joka koostui vaaleasta patongista, jota dipattiin kondensoituun maitoon. Vettä päälle simona, ni vatta tuntuu täydeltä. Tunnin (onneksi otin suklaata mukaan).

Perille päästin noin kolmen jälkeen. Matka ei sinällään ole pitkä, mutta vuoristoseutujen tiet ovat välillä todella huonossa kunnossa ja on pakko kituuttaa noin kymppi kilsaa tunnissa. Koululle päästyämme kaikki mukulat oli jo odottamassa uteliaina pihalla, mutta eivät vielä uskaltaneet lähestyä. Kuulimme että osa heistä eivät ole koskaan aiemmin nähneet ulkomaalaisia. Hurjaa! Oltiin siis alieeneja. Pian kuitenki jostain löyty muutama pallo, ja se jos mikä on universaali väline. Annat kelle tahansa pallon, ni jotakin sillä osaa tehdä! Piha raikasi, kun osa pelasi lentopalloa, osa polttopalloa ja osa juoksenteli hippaa. 







Ruotsi vs. Vietnam, tiukkaa vääntöä!

Englannin opiskelua
Osallistuin määki! © Marita

Illan tullessa oppilaat oli järjestäny meille ohjelmaa, eli laulua ja tanssia. Meidänki haluttiin esittävän jotakin ja päädyttiin kansainvälisen neuvottelun lopputuloksena kaikkien tuntemaan Macarenaan :D No mut se osu ja uppos, lapset tykkäsi ja huomattiin että koulun ulkopuolelle tien varsilleki oli kertyny kylämiehiä ja naisia hämmästelemään, että mitä helekkaria täälä tapahtuu. Täälläpäin nimittäin aina kun on jokin tilaisuus, jossa lauletaan/tanssitaan/pidetään muuten ääntä, on myös ämyrit mukana ja vähintäänki täysillä! Eikä tarvii ilmottaa naapurille lapulla, että anteeksi nyt voi vähän päästä ääntä. Viimeinen ohjelmanumero oli lahjoituksien jako. Lapset saivat monta pussillista vaatteita ja leluja, mitkä tulivat tarpeeseen, sillä osan vaatteissa näkyi hometta ja rispaantuneisuutta. Pienestä ihminen riemastuu!

Illlan tullen alko olla jo hyvinkin nälkä, olihan leipälounaasta jo hyvinki kaheksan tuntia aikaa. Siinä vaiheessa olimme myös arvuutellut useaan kertaan, että missähän me nyt nukutaan. Alunperin oli tarkoitus budjailla joko kyläläisten luona tai jollakin kulttuuritalolla, jota ei vielä siinä vaiheessa ollut näkynyt. No elekäähän mittään, meille kerrottiin siinä vaiheessa että eikä ku nukutaan näillä koulun pöydillä. Whoot! Ah så, siksi meille sanottin että tuokaapa viltit mukkaan. En ottanu. 

lltaruoka, eli riisi ja kasvikset upposivat suhteellisen nopeaa. Enkä ole muuten koskaan ollut niin onnellinen nähdessäni täyttä riisikattilaa, kuin tuolloin! Ruuan jälkeen osa alkoi vihjailemaan siitä, että josko millään saatais nukkuu tossa meidän minibussissa. Ois pikkasen pehmeemmät oltavat. Minulle oli oikeesti siinä vaiheessa aivan yks ja sama, väsytti niin paljon, mutta kun tilaisuus annettiin mennä bussiin, niin luikin sinne ihan mielelläni. Sisäinen kermaperseeni hihkui riemusta.

Ruumiita pöydällä! Kuva otettu täältä


Rise and shine girls, rise and shine!

No ei huono näkymä herätessä meän hotlassa!

Yö meni ihan mainiosti, senkin ansiosta että Jordi päättikin mennä pöydälle nukkumaan ja ite nyysin koko takarivin bussista itelle! Tämmöset pitää ottaa kokemuksena, eikö mulla ollut oikeesti mitään valitettavaa! Kun ilma viileni aika reippaasti, käytin pyyhettä peittona. 

Aamu meni ihmetellessä vietnamilaisten reippautta, ne oli heränny reilusti ennen kuutta jumppaamaan ja pelaamaan lentopalloa. Ite sain hampaat pestyä ja vaatteet päälle. Aamupalaksi oli tarjolla pikanuudelia tai edellisen päivän riisiä. Ymmärsin kyllä alunalkaenkin, ettei reissulla ole tarjolla mitään gourmet ruokia eikä yksinkertaisessa ruuassa mitään vikaa ole, mutta kieltämättä meillä oli kaikilla hyvin nälkä, syömisen jälkeenkin. Mutta ei täällä nälkään kuole. Sitä syödään, mitä tarjotaan, that's fine.

Aamunuudelit. © Marita

Päivän ohjelmassa oli matka Dong Cao nimiselle vuoristoalueelle vaeltamaan. Ikäväksemme matka tyssäsi puoliväliin, sillä tie meni niin kapeaksi, ettei bussilla olisi ollut mitään mahdollisuutta mennä eteenpäin. Paikka vaihtui erään joensuiston varteen, missä pääsimme vaeltamaan vapaasti. Ja mitä sieltä löytyi! Joen vartta seuratessa löytyi keskeltä viidakkoa leveämpi osuus, melkein järveksikin voi jo kutsua. Ensinnäkin näkymät oli upeat, mutta pitihän sitä uimaankin päästä! Freesiä!



Bussinkääntöhommia.












Sellanen viikonloppu, tykkäsin ihan hulluna! On aina mukava tehä jotain, mitä ei turhan moni pääse kokemaan. Kun osaa kaiken tällaisen ottaa kokemuksena ja osaa asennoitua siten, ei tee mielikään valittaa vähäisestä ruuasta tai kummallisesta nukkumapaikasta. Loppujen lopuksi itsellä on asiat aika hyvin verrattuna moneen moneen muuhun. 

Till the next time!


Meijän huudsit ja kämppä

Noniin ja huomenta vaan kaikille! Aika hiljasta on ollu, tiiän, mut siihen oli syy. Ei se etteikö täällä tapahtus mittään vaan välillä liikaakin! Oiskohan 1,5 viikkoa ollu takana, ku oltiin jo muutettu tähän kämppään, kun eräs päivä tulin kotiin ja ulkona oli ollut se perus +38 lämmintä ja eikä tietenkään tuullut yhtään. Tulin kotiin ja kun avasin oven huoneeseen, ni sisällä oli joku +40 lämmintä ja ilmankosteusprosentti varmaan joku 85. Siis kun saunaan olis astunu. Noh, toki mun huoneessa oli kaikki arvokkaimmat setit eli läppäri, kamera yms (Fat). Minun vanaha Asseri ei sanonu kuumasta mittään, mutta kamera sanoki pitemmän kaavan kautta kapot, eli sekä runko että toinen objektiivi oli ottanna kunnolla kosteutta. PERKELE! Sanoin siinä vaiheessa. Eli lyhyesti tarinoituna oon eläny kolme viikkoo ilman kameraa, ilman kuvia ja ei viitti pelekkää tekstiä tunkia täyteen. 

Mutta! Löysin huikeimman kamerakaupan, jossa olin ostamassa jo uutta, kun kaverit kysyivät että mikäs entisessä on vikana. No selitin että ku oikeestaan kaikki on rikki. "No problem, we fix it!" Ja niinhän ne teki. Runko ja toinen objektiivi tehtiin kolmessa päivässä kuntoon  ja hinta oli 50 USD. Meeppä Anttilan kassalle harjottelija-Ramille selittään ettäku pitäs korjata. Onnistuuko? Sitä minäkin. 

Eli kämppä! Me vuokrattiin kuudestaan (Minä, Marita, ranskalaiset Marie ja Jean-Charles sekä espanjalaiset Eugènia ja Jordie) talo West Laken eli Tay Hon rannalta. West Lake on Hanoin suurin järvi ja näillä alueilla elääkin aika paljon länsimaalaisia. Kämppä on viisikerroksinen, kuus huonetta, keittiö, olkkari ja täysin kalustettu. Ja vuokra 900 $ /kk eli kuudelle jaettuna 150$ per perse. Tää oli löytö! Laskut, kuten sähkö, vesi ja kaasu on erikseen, mut ne ei täällä maksa juuri mitään. Lisäksi meillä käy siivooja joka tiistai, joka velottaa työstään 35 000 VND / tunnilta, mikä on noin 1,30 €. Ennenku joku naputtaa matalapalakasta, niin tuo on ihan normipalkka täällä ja lisäksi tuetaan vietnamin kansantaloutta tällä tavalla, eiks nii! Ja tipataan joka kerta.

Tehdäämpä kierros kämpässä, shall we? 


Ekan kerroksen olkkari, toisinsanoen mopedivarasto. Täällä säilötään mopot aina sisälle. Tää meidän on ihan asiallinen säilytyspaikka ku tossa seinällä ei ole kun yks lipasto, mut monesti näkee tälläkin alueella kun perheen jantteri ajelee suoraan telkkarin ja sohvan viereen ja parkeeraa siihen.




Da Livingroom on 5th floor

Näkymä vitosesta


Meittin partsi. Ja hiuslakka.


Ja tottakai meillä on keittiön hyllyllä itse Ho Chi Minh, jolle kumarrellaan sitte joka aamu! Ai kuka? Entinen vallankumouksellinen, kommunistijohtaja, presidentti jokapaikanhöylä. Täällä jotakuinkin kulttihahmo, joka esiintyy jokaisessa setelissä ja jota kutsutaan kaverillisesti Setämieheksi. 


Uncle Ho Chi Minh
Aika lyhyt turnee, mutta huoneet täällä on huoneita. Plus että joka kerroksessa on isompi ja kivampi huone ja sitte pienempi ja kämäsempi ja arpaonnihan mulla osu täysin tähän jälkimmäiseen. Tästä on jo kertaalleen käyty homeet pesemässä seinästä pois ja jos oikeen kunnolla satelee, niin mun yks seinä kastuu kokonaan, lol! Mutta! Oon neljännessä eli toiseks ylimässä kerroksessa, joten ei haittaa !


Ja sitte naapurin puolelle. Tottakai jokaisella kaupunkilais hipsterillä täytyy olla oma kanalauma ja kukko parvekkeella. Lähiruokaa parhaimmillaan. Ja aamuherätykset tarjoillaan joka aamu noin 3.30 sharp. Tää alue on muutenki välillä yhenlainen Animal Planet. Joka ilta kuulee jonkinäköstä sian tappamista, hurtat räksyttää aamusta iltaan ja jokaisella on jos jonki näköstä kaakattajaa partsilla. Meinasin kyllä itekki ottaa yhen kissapentueen matkalta mukaan, kaikille yks! :)



Ja sitte vähän katukuvaa:

Vihreys lähellä.









Laitetaan lissää kuvia ja juttua vaikka huomenissa, meinaa netti vähän jurnuttaa. Kaik hyvin ja Pallaillaan :)