Joku viisas joskus kertoi, että jos Shanghaissa on tylsää niin silloin vika on itsessä. Totta toinen puoli, mutta mitä sitten kun koti-ikävä iskee niin puristavasti, ettei mikään määrä vilkkuvaloja, tapahtumia, wontoneita tai muuta hedonismiä voi kuitata sitä kaipuuta mitä Suomea, perhettä ja ystäviä kohtaan voi tuntea.
Se vanha kiinalainen mies, jolla on kokovartalo tuulipuku päällä tuo yhtäkkiä mieleen isäni, joka samantapainen tuulipuku päällä hakkaa halkoja Iin mökillämme. Vähitellen nenään hiipii mökkinuotion tuoksu ja olen saaressa. Mökin takaa lähtee suoraan metsäkaistale, jonka läpi käveltyä löytää lammelle, johon kiteytyy suomalainen luonto; Hiljaisuus, puhtaus, metsän tuoksu.
Havahdun hetkellisesti taas todellisuuteen, kun sähköskootteri kiitää varpaiden edestä. Eksyn helposti omiin ajatuksiini.
Lähimarkettiin astuessa ensimmäisiä näkyjä on pystyssä sojottavat kananvarpaat ja kuivatut possun naamarit. Luit oikein. Voi kuinka Prismaa ja loputtomiin jatkuvia jugurttihyllyjä voi tulla ikävä. Ja Bull Mentulaa lainatakseni; "Oispa rahkaa".
Kotikatua tarpoessa ympäristön täyttää räkivien äijien syleksintä, torikokousta pitävät vanhat rouvat ja puhelinzombeina kävelevä nuoriso. Viimeinen ei tosin taida poiketa juurikaan kotosuomesta. Parvekkeilla näkyy sulassa sovussa kuivumassa olevia alushousuja sekä lihakimpaleita.
Olen nostalgiaan taipuvainen, täytyy myöntää. Koti-ikävän iskiessä se kuitenkin ruukaa olemaan hallaa sielulle, sillä muistojen tulva vie helposti kotiin kaiken kivan ja tutun äärelle.
Tänään en juokse itseäni pakoon, enkä rynni viihteen äärelle. Tänään ikävöin. Jonkin ajan päästä voin taas nauttia juuri niistä vilkkuvaloista, kummallisesta kiinalaisesta logiikasta ja yllätyksiä sisältävistä ruuista, joita tänne on tultu hakemaan.
<3 Laura
