Hyvää tekemässä

Pari viikkoa sitten saatiin kuulla, että Vietnamin Punainen Risti järjestää matkan Van Somin kylään vuoristoseudulle Bac Giangin provinssiin, pitääkseen ohjelmaa ja lahjoittaakseen vaatteita paikallisille köyhille lapsille. Paikka oli kymmenelle ulkomaalaiselle ja mietin jo silloin, että juuri tällaisia kokemuksia haluan, niitä joita ei jokainen turisti välttämättä pysty tekemään. Itte en kyllä ole mitenkään järin hyvä lasten kanssa, mutta yleensä kun esteenä on kielimuuri, niiden kanssa on helpompi olla :D Siinä vaiheessa, kun näin kuvia alueesta, oli päätös helppo tehdä. 

Mietä lähti yhdeksän vaihtaria ja noin 15 vietnamilaista järjestäjää lauantaina 14.9 klo 7.30 aivan liian pienellä minibussilla kohti kohdetta. Luonnollisesti väsyneenä meidän piti kuitenkin aloittaa pitkällä esittelykierroksella, joka koostui noin kymmenestä kysymyksestä, joista mielenkiintoisin ainakin vietnamilaisista tytöistä oli se, oliko kukaan meidän vaihtariporukan pojista sinkkuina. Noja olihan niistä muutama ja ai että sitä hihityksen määrää. Ihania. Eräänä funfactina tähän väliin se, että vietnamilaiset tytöt on ihan hulluina länsimaalaisiin poikiin, eteenkin vaaleisiin, mutta vietnamilaisia jätkiä ei taas kiinnosta länkkäritytöt. Voi ei, kyynel. Kai meitä pidetään niin lorttoina. Eli kaikki vaaleet sinkkuna vouhottavat pojat äkkiä tänne, ootte aika kuumaa kamaa täällä.

Koska meidän bussi oli niin pieni, noin kaheksan vietnamilaista istu lattialla ja jossain vaiheessa poliisi pysäytti meidät. Olivat kuulemma huolissaan meidän turvallisuudessa. No ei siinä, mittään vietnamilaiset kehotti että meidän pitää alkaa laulamaan, koska silloin poliisi saa sellaisen vaikutelman että meillä on turvallisempaa! Riiight. No ei pitäny alkaa humppaamaan, päästiin kuitenkin lähtemään.

Oltiin tosissaan lähdetty niin aikaisin aamulla, ettei oikeen viittinyt/joutanut/tehnyt mieli syödä mitään siihen aikaan. Pysähdyttiin erääseen temppeliin lounaalle, joka koostui vaaleasta patongista, jota dipattiin kondensoituun maitoon. Vettä päälle simona, ni vatta tuntuu täydeltä. Tunnin (onneksi otin suklaata mukaan).

Perille päästin noin kolmen jälkeen. Matka ei sinällään ole pitkä, mutta vuoristoseutujen tiet ovat välillä todella huonossa kunnossa ja on pakko kituuttaa noin kymppi kilsaa tunnissa. Koululle päästyämme kaikki mukulat oli jo odottamassa uteliaina pihalla, mutta eivät vielä uskaltaneet lähestyä. Kuulimme että osa heistä eivät ole koskaan aiemmin nähneet ulkomaalaisia. Hurjaa! Oltiin siis alieeneja. Pian kuitenki jostain löyty muutama pallo, ja se jos mikä on universaali väline. Annat kelle tahansa pallon, ni jotakin sillä osaa tehdä! Piha raikasi, kun osa pelasi lentopalloa, osa polttopalloa ja osa juoksenteli hippaa. 

Ruotsi vs. Vietnam, tiukkaa vääntöä!

Englannin opiskelua

Osallistuin määki! © Marita

Illan tullessa oppilaat oli järjestäny meille ohjelmaa, eli laulua ja tanssia. Meidänki haluttiin esittävän jotakin ja päädyttiin kansainvälisen neuvottelun lopputuloksena kaikkien tuntemaan Macarenaan :D No mut se osu ja uppos, lapset tykkäsi ja huomattiin että koulun ulkopuolelle tien varsilleki oli kertyny kylämiehiä ja naisia hämmästelemään, että mitä helekkaria täälä tapahtuu. Täälläpäin nimittäin aina kun on jokin tilaisuus, jossa lauletaan/tanssitaan/pidetään muuten ääntä, on myös ämyrit mukana ja vähintäänki täysillä! Eikä tarvii ilmottaa naapurille lapulla, että anteeksi nyt voi vähän päästä ääntä. Viimeinen ohjelmanumero oli lahjoituksien jako. Lapset saivat monta pussillista vaatteita ja leluja, mitkä tulivat tarpeeseen, sillä osan vaatteissa näkyi hometta ja rispaantuneisuutta. Pienestä ihminen riemastuu!

Illlan tullen alko olla jo hyvinkin nälkä, olihan leipälounaasta jo hyvinki kaheksan tuntia aikaa. Siinä vaiheessa olimme myös arvuutellut useaan kertaan, että missähän me nyt nukutaan. Alunperin oli tarkoitus budjailla joko kyläläisten luona tai jollakin kulttuuritalolla, jota ei vielä siinä vaiheessa ollut näkynyt. No elekäähän mittään, meille kerrottiin siinä vaiheessa että eikä ku nukutaan näillä koulun pöydillä. Whoot! Ah så, siksi meille sanottin että tuokaapa viltit mukkaan. En ottanu. 

lltaruoka, eli riisi ja kasvikset upposivat suhteellisen nopeaa. Enkä ole muuten koskaan ollut niin onnellinen nähdessäni täyttä riisikattilaa, kuin tuolloin! Ruuan jälkeen osa alkoi vihjailemaan siitä, että josko millään saatais nukkuu tossa meidän minibussissa. Ois pikkasen pehmeemmät oltavat. Minulle oli oikeesti siinä vaiheessa aivan yks ja sama, väsytti niin paljon, mutta kun tilaisuus annettiin mennä bussiin, niin luikin sinne ihan mielelläni. Sisäinen kermaperseeni hihkui riemusta.

Ruumiita pöydällä! Kuva otettu täältä

Rise and shine girls, rise and shine!

No ei huono näkymä herätessä meän hotlassa!

Yö meni ihan mainiosti, senkin ansiosta että Jordi päättikin mennä pöydälle nukkumaan ja ite nyysin koko takarivin bussista itelle! Tämmöset pitää ottaa kokemuksena, eikö mulla ollut oikeesti mitään valitettavaa! Kun ilma viileni aika reippaasti, käytin pyyhettä peittona. 

Aamu meni ihmetellessä vietnamilaisten reippautta, ne oli heränny reilusti ennen kuutta jumppaamaan ja pelaamaan lentopalloa. Ite sain hampaat pestyä ja vaatteet päälle. Aamupalaksi oli tarjolla pikanuudelia tai edellisen päivän riisiä. Ymmärsin kyllä alunalkaenkin, ettei reissulla ole tarjolla mitään gourmet ruokia eikä yksinkertaisessa ruuassa mitään vikaa ole, mutta kieltämättä meillä oli kaikilla hyvin nälkä, syömisen jälkeenkin. Mutta ei täällä nälkään kuole. Sitä syödään, mitä tarjotaan, that's fine.

Aamunuudelit. © Marita

Päivän ohjelmassa oli matka Dong Cao nimiselle vuoristoalueelle vaeltamaan. Ikäväksemme matka tyssäsi puoliväliin, sillä tie meni niin kapeaksi, ettei bussilla olisi ollut mitään mahdollisuutta mennä eteenpäin. Paikka vaihtui erään joensuiston varteen, missä pääsimme vaeltamaan vapaasti. Ja mitä sieltä löytyi! Joen vartta seuratessa löytyi keskeltä viidakkoa leveämpi osuus, melkein järveksikin voi jo kutsua. Ensinnäkin näkymät oli upeat, mutta pitihän sitä uimaankin päästä! Freesiä!

Bussinkääntöhommia.

Sellanen viikonloppu, tykkäsin ihan hulluna! On aina mukava tehä jotain, mitä ei turhan moni pääse kokemaan. Kun osaa kaiken tällaisen ottaa kokemuksena ja osaa asennoitua siten, ei tee mielikään valittaa vähäisestä ruuasta tai kummallisesta nukkumapaikasta. Loppujen lopuksi itsellä on asiat aika hyvin verrattuna moneen moneen muuhun. 

Till the next time!